The Magnum Ice Cream Company lanseerasi jäätelöuutuudet.

The Magnum Ice Cream Company toi vuoden 2025 jäätelökauteen laajan valikoiman uutuuksia. Erityistä huomiota saivat Magnum- ja Ben & Jerry’s -jäätelöpalat, joiden tunnettuutta haluttiin kasvattaa K-ryhmän ammattilaisten keskuudessa.
Uutuuksia esiteltiin Kehittyvä kauppa -lehden Jäätelökesä 2025 -liitteessä. Tavoitteena oli varmistaa, että tieto tuotteista tavoittaa kaupat jo ennen sesongin käynnistymistä.
”Jäätelökategoriassa uutuuksien mielenkiinto on erittäin suurta. Siksi halusimme varmistaa, että tieto tuotteista kulkee kaupoille ajoissa”, kertoo Meri Mehrabkhani, Key Account Manager, The Magnum Ice Cream Company.
Myymälänäkyvyys ratkaisee
Jäätelö on vahvasti heräteostos, joten näkyvyydellä myymälässä on suuri merkitys.
”Kauppiaalla ja henkilökunnalla on keskeinen rooli. Selkeä ja houkutteleva jäätelöallas auttaa asiakasta löytämään uutuudet helposti”, Mehrabkhani painottaa.
Erityisesti uuden kategorian, kuten jäätelöpalojen, kohdalla henkilökunnan tuotetuntemus auttaa tuomaan uutuudet kuluttajien tietoisuuteen.
Oikea tieto oikeaan aikaan
The Magnum Ice Cream Company näkee Kehittyvän kaupan tärkeänä ammattilaismediana etenkin kauden alussa.
”Lehti muistuttaa kauppiaita varmistamaan valikoiman kuntoon heti kauden alussa. Se tavoittaa laajasti ja inspiroi koko henkilökunnan”, Mehrabkhani kertoo.
Kun uutuudet saavat näkyvyyttä ajoissa ja henkilökunta tuntee tuotteet, niiden on helpompi löytää tiensä jäätelöaltaasta kuluttajien ostoskoreihin.